|
Sodankylän elokuvakeskuksen tavoitteena on markkinoida Lapin lääniä kuvauspaikkana av-alan tuottajille kotimaassa ja ulkomailla sekä helpottaa tuotantojen tulemista alueelle avustamalla paikallisissa käytännön järjestelyissä. Toiminnan tavoitteena on kartoittaa, verkottaa ja vahvistaa alan infrastruktuuria sekä parantaa edellytyksiä toteuttaa av-tuotantoja alueella.
Sodankylän elokuvakeskuksen tuotantopalveluiden kehittämishanketta hallinnoi Sodankylän elokuvafestivaali ry. Hanketta on valmisteltu vuodesta 2001 ja varsinaisesti elokuvakeskuksen toiminta käynnistyi vuoden 2005 puolella. Hankkeen toimintaa rahoittavat Euroopan Unionin aluekehitysrahasto EAKR, Lapin liitto, Sodankylän kunta ja Sodankylän elokuvafestivaali ry. Toimintansa aikana elokuvakeskus on osallistunut useiden erilaisten tuotantojen toteuttamiseen. Elokuvakeskus on ollut mukana tekemässä esimerkiksi jo näytelmäelokuva Moskua ja tv-sarja Pelkovaaraa. Lyhytelokuva Mun Lappi on Taideteollisen korkeakoulun kanssa yhteistyössä tuotettu elokuvakeskuksen oma tuotanto. Tällä hetkellä keskus on mukana Snapper Filmsin koko perheen Joulutarina -elokuvassa sekä useissa muissa kehittelyssä olevissa tuotannoissa. Tuotantopalvelutoiminnan kehittämisen pitkän tähtäimen tavoitteena on Lapin elokuvakomission perustaminen yhteistyössä muiden alan toimijoiden kanssa. |
|
|
|
|
|
|
|
|
![]() |
SODANKYLÄN ELOKUVAKESKUS Midnight Sun Film Centre, FINLAND Puh. 016-614 525 Fax 016-614 522 |
© Midnight Sun Film Centre
